Kylän ainoa valkoinen

Olen ollut Keniassa nyt 4 vuorokautta, enkä vielä ole nähnyt yhtäkään valkoihoista. En edes pääkaupunki Nairobissa. Ei siis liene ihme, että KAIKKI tuijottavat minne ikinä menenkin. Aluksi se tuntui vain oudolta, mutta nyt se on alkanut ärsyttää, suoraan sanottuna v*****aa. On todella inhottava tunne, että on koko ajan suurennuslasin alla. Miehet huutelevat ja saattavat tattua kädestä ja autot tööttäilevät. Tästä johtuen olen ollut ensimmäiset päivät kämpillä passiivisesti, kun Lyna on ollut luennoilla (täällä niille ei saa osallistua kuunteluoppilaana). Onneksi huomenna Lyna lähtee näyttämään mahdollisia lenkkipolkuja, joille hän mahdollisesti päästää minut sen jälkeen yksin.

Perheeni äiti on yksi opettaja koulussa, jossa aloitan työni maanantaina. Koulu on tarkoitettu köyhimmille lapsille, sillä rikkaammat vanhemmat laittavat lapsensa parempiin kouluihin. Tämän koulun lapset ovat niin köyhiä, ettei vanhemmilla ole aina varaa ostaa heille edes kenkiä saati koulupukua. Olen siis juuri sellaisessa paikassa, jollaisia olen nähnyt televisiosta hyväntekeväisyysohjelmissa. Tuntuu vähintäänkin oudolta olla itse täällä.

Lapset ovat iältään noin 2-6-vuotiaita. Perheenäiti kertoi minulle, että useat eivät arvosta lapsiaan Keniassa. Mikäli äidillä ei ole varaa pitää huolta lapsesta, se usein tapetaan tai viedään kouluun, eikä koskaan haeta takaisin. Tämä on niin käsittämätöntä, ettei minun suomalainen mieleni pysty edes prosessoimaan sitä. Kun äiti kertoi, kuinka huonot olot useilla lapsilla on, tuli sellainen fiilis, että ehkä täällä tekemälläni työllä voi oikeasti olla jonkinlainen merkitys näiden lapsien kannalta.

Sain vihdoin matkalaukkuni takaisin (!!!), joka itsessään on jo pieni ihme, sillä lentokenttätyöntekijät varastavat täällä paljon laukkuja. Vielä parempaa oli se, että kaikki tavarani olivat tallessa. Lajitellessani tavaroitani pöydälle perheenäitiä ihmetytti kovasti, kuinka monta putelia ja purnukkaa ihminen voi tarvita näinkin lyhyeksi ajaksi. Se on hyvä kysymys, koska noita on oikeasti aika paljon tuossa...Ja miitä se kertoo minusta, että pari päivää ilman kasvojenpesuainetta ja hoitoainetta tuntuu maailmanlopulta?

Perheenisä on ammatiltaan pappi,  joten olimme äidin kanssa eilen hänen raamattupiirissään. Tuntuu vähintäänkin oudolta, että jengi viettää Suomessa juhannusta ja itse olen raamattupiirissä. Viikko-ohjelmaamme kuuluu myös messu joka sunnuntai. Kirkonmenot kestävät yhdeksästä yhteen, joten siinä tosissaan pääsee testaamaan perselihaksia...

Hyvää juhannusta kaikille, älkäähän teloko itseänne!

Kymmeneltä nukkumassa,
Krista