Häkkilintu

" Jos sunnuntaina fiilikseni olivat mahtavat, on tänään jo toisenlainen tunnelma. Ei sillä, että täällä olisi sattunut jotain. Tänään se vain iskostui todella päähäni, ettei minulla ole täällä minkäänlaista vapautta. Perheen äiti nimittäin sanoi, etten voi mennä yksin mihinkään. Sitä ennen olin elättänyt toiveita omista lenkkihetkistä. Pääni räjähtää,  koska en saa yhtään omaa tilaa ja olen koko ajan jonkun vahdittavana. Haluaisin mennä ulos juoksemaan, pelaamaan tai vaikka kantamaan vesikannua pääni päällä, ihan sama mitä - mutta makaan sängyssä.  En luonnehtisi itseäni fitspo salileka salilvika -tyypiksi, mutta kropan fyysinen kuormittaminen on minulle keino nollata päässä myllääviä ajatuksia. Täällä sitä en pääse tekemään. Lisäksi jaan pienen huoneen Lynan kanssa, eli juuri mitään yksityisyyttä ei ole mihinkään aikaan vuorokaudesta.

Olimme tänään paikallisella torilla, joka laittoi negatiiviset tunteet jylläämään. Jengi huusi koko ajan VALKOINEN swahiliksi ja tunki eteeni kaikkea sontaa, mitä yrittivät minulle myydä. Ihan sama asia kuin että Suomessa joka toinen ohikulkija huutaisi NEEKERI. Yhtä kivalta se tuntuu. Seuraavan kerran vastaavan tapahtuessa tekisi mieli huutaa "ota kuva ja kato kotona!" Ihonvärini on heille yhtä kuin rahaa massii pätäkkää. Vaikka kyllähän minä tämän tiesin ennen kuin tänne tulin, mutta en osannut ajatella, kuinka pahalta se voisi tuntua.

Toinen ahdistava seikka on se, että en saa täällä minkäänlaista vertaistukea. Ainoana vapaaehtoistyöntekijänä kukaan muu täällä ei tiedä miltä minusta tuntuu.  Vaikka puhuu jollekulle, tuntuu, etteivät he silti ymmärrä, mitä oikeasti yritän sanoa. Tajusin tänään myös sen, etten ole puhunut yli viikkoon suomea. Se on jo nyt pisin aika, jonka olen koskaan ollut puhumatta äidinkieltäni, ja useita viikkoja on vielä jäljellä. Alan varmaankin pian puhua itsekseni.

On outoa, että fiilikset voivat heitellä nollasta sataan (tai tässä tapauksessa sadasta nollaan) näin nopeasti. Vaikka tämä teiniangsti tuntuu typerältä, lapselliselta ja perusteettomalta, ensimmäistä kertaa Keniassa joudun pinnistellä, etteivät kyyneleet tule silmiini. "

Samalla kun kirjoitan tätä pätkää ruutuvihkooni (täällä ei niin vain nettiin pääsekään), perheen mamma koputtaa oveen ja sanoo: "Krista, tule niin mennään ostamaan markkinoilta avokadoja." Hän tietää, että avokadot ovat lemppareitani.

Angstitoipilaana,

Krista