Menolippu Mombasaan

...tai samaan valtioon ainakin. Ja otin minä paluulipunkin. Nimittäin nyt se on varmaa: minä lähden kesäksi vapaaehtoistyöhön Keniaan opettamaan lapsille englantia. Paikan hyväksymislomake on lähetetty ja lennot varattu. Jännittää ja pelottaa. Olen öisin heräillyt stressiin, vaikka tiedän sen olevan melko järjetöntä. Edessänihän on todennäköisesti elämäni hienoin seikkailu. Tiedän, ettei Kenia ole, miten sen nyt sanoisi, maailman vakain valtio, mutta olen onnistunut syrjäyttämään tunnepuolesta johtuvan pelon järkisyillä: kohteeni ei kuulu vaarallisiin alueisiin. Edes vakuutusyhtiöni ei luokittele paikkaa riskialueeksi, selviän siis normaalilla matkavakuutuksella.

Silti pojat onnistuivat taas pelottelemaan lukemalla pommi-isku-uutisia. Meninkin taas lukemaan Suomen ulkoministeriön Kenian matkustustiedotetta, joka ei lupaa hyvää:

”Terrorismin uhka Keniassa on edelleen korkea. -- Mahdollisten iskujen, kuten käsikranaatti-iskut, kohteina voivat olla niin kenialaiset instituutiot kuin kauppakeskukset, ravintolat ja yökerhot sekä turistikohteet. Keniassa olevia kehotetaan välttämään vilkkaita ja ruuhkaisia julkisia alueita, olemaan valppaina sekä seuraamaan tiedotusvälineitä.-- EU-kansalaisia on myös kidnapattu tai joutunut väkivallan uhreiksi näillä alueilla viime vuosien aikana.-- Väkivaltaiset aseelliset ryöstöt ovat mahdollisia erityisesti Nairobissa, Mombasassa ja rannikon muissa turistikohteissa. Kasvavana uhkana ovat asuntoryöstöt, autokaappaukset, moottoripyörillä tehdyt ryöstöt sekä myös ulkomaalaisiin kohdistuneet kidnappaukset lunnaita vastaan. Erilaiset massatilaisuudet ja erityisesti mielenosoitukset voivat muuttua väkivaltaisiksi, jopa ihmishenkiä vaativiksi. ”

Toisaalta ystäväni sanoi ihan hyvin, että ”Voithan sä vaikka heti kaatua näissä portaissa, taittaa niskas ja kuolla.” Totta sekin. Tosin näiden tapahtumien todennäköisyydet voivat olla vähän eri luokkaa. Mutta ymmärrän pointin siitä, että pelolle ei saa antaa valtaa – eihän koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Tosin terve itsesuojeluvaisto täytyy tietysti olla. Siitä syystä en aio esimerkiksi lähteä Somalian rajalle kokeilemaan onneani, sillä siellä on ymmärtääkseni aika hurja meininki. Olen kuullut Afrikassa käyneiltä kavereiltani, että maalaisjärjellä pääsee pitkälle. Tähän uskon itsekin, vaikka joskus öisin heräilenkin pieneen kylmähikikohtaukseen. Toinen pieni stressin aihe on se, että lähden reissuun yksin, ja tällä hetkellä kenialaiset tuttuni rajoittuvat paikalliseen yhteyshenkilöön, jonka kanssa olen jutellut netissä.

Aika paljon olen viime aikoina käynyt tällaisia keskusteluja: ”Mitäs sä teet kesällä, mihin meet töihin?” ”No itseasiassa mä lähden Keniaan yhteen kouluun töihin.” ”Ai. Vau. Mites sä… Mistä moinen?” Ja se onkin ihan hyvä kysymys: miksi? Siihen löytyy kaksi vastausta. Ensiksi, olen pitkään halunnut tehdä jotain merkityksellistä elämässäni. Jotain, jolla voisin oikeasti auttaa sellaisia, jotka apua tarvitsevat. Mullahan on siihen suomalaisena kaikki mahdollisuudet, ottaa siis se seuraava askel Nälkäpäivän lipaskeräyksestä ja lastensairaalalle lahjoittamisesta. Jutut ihmisistä, jotka ovat olleet vapaaaehtoistyössä, ovat herättäneet kunnioitusta ja ajatuksen siitä, että vitsit, tollasen jutun mäkin joskus teen. Tällä kertaa olin tarpeeksi rohkea ryhtyäkseni sanoista tekoihin.

Toinen syy onkin itsekkäämpi: haluan kokea uusia juttuja ja nähdä maailmaa. Lisäksi uskon, että tällaisen jutun tekeminen kasvattaa minua varmasti paljon ihmisenä. Minua ärsyttää esimerkiksi se, että stressaan mitättömistä asioista samalla kun tiedän, että monessa paikassa ihmisillä on oikeasti todella huono olla. Sanoinkin eräälle tutulleni, että todennäköisesti tulen takaisin myllerryksen kokeneen maailmankuvan kanssa. Ja kelpo rusketuksen – sijaitsee nimittäin päiväntasaajalla tuo Kenia.

Kaksi viikkoa aikaa järkkäillä asiat kuntoon ennen kuin hyppään koneeseen. Sitten nämä maisemat vaihtuvat viidakkoihin ja savanneihin.

Krista