Viidakon ykä esittäytyy

Arvatkaas mitä! Ensimmäistä kertaa reissun aikana tuntuu todella siltä, että alan sopeutua tähän kulttuuriin ja täällä on oikeasti kivaa. Vielä eilen olisin ollut valmis tulemaan maitojunalla kotiin, mutta nyt fiilis on kääntynyt parempaan. Alan siis selvitä kulttuurishokista. Jee!

Päivä alkoi aikaisella herätyksellä, ja hampaidenpesun jälkeen olin seitsemältä jo lenkkipolulla. Ei minua vieläkään päästetty yksin, mutta josko huomenna sitten... Viikko pelkkää sosiaalisuutta ja erakko-Krista alkaa kaivata jo omaa aikaa. Aamu oli kuitenkin ihana: ihmiset nukkuvat sunnuntaisin myöhempään, joten kaduilla oli ihanan hiljaista eikä kukaan ollut huutamassa minulle rakkaudentunnustuksia tai VALKOINEN swahiliksi.

Lenkkipolkuja

Päivä jatkui kirkonmenoilla, jonka aikana hoin päässäni yhtä lausetta: "mitä täällä tapahtuu?" Kirkossa musiikki soi niin kovalla, että korviini fyysisesti sattui ja musiikki särki, mutta en kehdannut a) pyytää sitä pienemmälle tai b) lähteä ulos. Jäljelle jäi siis vaihtoehto c) kuulovaurio. Yhtäkkiä pappi (uusi isukkini) alkoi mumista hartaasti mikrofoniin musiikin päälle (ja se kuulosti räppäämiseltä). Tätä jatkui noin kymmenen minuuttia. Sen jälkeen alkoi jammailusessio. Sain tästä korvaamatonta videomatskua, jonka yritän jossain vaiheessa saada tänne. Tätä jammailua eivät nimittäin sanat riitä kuvaamaan... Aamenet raikuivat, ihmiset itkivät, kädet nostettiin ilmaan ja pappi saarnasi ihan oikeasti kuin viimeistä päivää...

Ei siis haitannut, että jouduimme lähteä tilaisuudesta aikaisemmin, koska olimme sopineet lähtevämme patikoimaan Lynan kavereiden kanssa. Luonnossa sisäinen Viidakon Ykäni heräsi henkiin jostain syvältä sisimmästäni: vaihtelevaa maastoa, esteitä, puroja, jyrkkiä nousuja... Pompin menemään kuin vuorikauris.

Tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme vesiputoukselle, joka oli älyttömän upea. Löimme piknikkamat esiin ja aloimme hengailla. Leikimme paria keskittymisleikkiä, jonka jälkeen seurueeni oli sitä mieltä, että on aika pelata totuutta ja tehtävää. Okei, eipä siinä mitään. Oletin, että kysymykset olisivat tasoa "mikä on sun lempiväri?", mutta nämä kenialaiset löivät heti ison vaihteen päälle ja alkoivat grillata minua kysymyksillä, jotka eivät tässä yhteydessä kestä päivänvaloa ja joutuvat täten sensuurin kouriin. Ei tämä porukka siis ainakaan pidättyväistä ole!

Parasta päivässä oli se, että irtauduin hetkeksi jatkuvista "voi, nämä ihmiset ovat niin köyhiä ja niin erilaisia kuin minä" -ajattelusta ja vain pidimme hauskaa. Ja mielestäni meillä suomalaisilla olisi paljon oppimista täkäläisestä mentaliteetista: kun peliin tarvitaan pallo, sellainen tehdään äkkiä muovipussista, ei valittamista ja älypuhelimien räpläämistä, vaan polttopalloa, köydenvetoa ilman köysiä (okei, tämä tuntui jo aika vaaralliselta), naurua ja mutaan tahriintuneita vaatteita.

Huomenaamulla aloitan työt koulussa (!!!). STAY TUNED: miten sujuu ensimmäinen päivä koulussa? Sekä millaisia ovat kenialaiset miehet ? (Luvassa jymypaljastuksia!)

Krista