Kaappaus keittiössä, ruma fleda & pari sydänkohtausta

Heräsin aamulla unenpöpperöissä outoon fiilikseen. Mietin, missä ihmeessä olen, sillä tajusin, etten ole nähnyt kissojani pitkään aikaan (crazy catlady kun olen). Avasin silmät. Ai niin joo. Minähän olen Afrikassa.

Mutta se nyt ei liittynyt tähän asiaan mitenkään. Keskustelin uuden mammani kanssa taannoin ruoista, joita tavallisesti Suomessa syön. Hän halusi, että opetan häntä tekemään jotain perheelleni tyypillistä ruokaa. Paikalliset kokkausvälineet sekä englanninkielinen ruoanlaittosanastoni rajoittivat mahdollisuuksiani. Ajattelin, että lihapullat olisivat tarpeeksi simppeleitä, ja niitähän minä vedän Suomessa kuin hullu puuroa. Täällä jauhelihaa ei kuitenkaan niin vain haeta marketista, vaan mennään lihanleikkaajalle, joka napsaisee sopivan palan ja jauhaa sen. Pullat saatiin puitteista huolimatta pyöriteltyä myös afrikkalaisessa keittiössä, ja perhe piti lopputuloksesta niin paljon, että aikoo valmistaa niitä jatkossakin.

Kuten kuvasta näkyy, olen olosuhteiden pakosta joutunut hankkimaan pikkuletit. Totesin parin viikon taistelun jälkeen, että hiuksieni säännöllinen peseminen ämpärin ja pienen vesimäärän kanssa kylmässä pesuhuoneessa on liian vaikeaa, joten päätin valita käytännöllisyyden estetiikan sijaan ja laittaa letit. Viimeksi minulla on ollut tällaiset noin 10-vuotiaana Kanarian-lomalla. Tällä kertaa laitto kesti 4,5 tuntia, maksoi vajaa 4 euroa ja oli äärimmäisen tuskaisaa. Kampaaja näki, että kiemurtelin kivusta, mutta siitä huolimatta jatkoi menemään yhtään hölläämättä. Vaikea kuvitella, että vastaava tapahtuisi Suomessa.

Asia, joka on ollut täällä paljon mielessäni, on turvallisuus. Se, ettei Kenian tilanne tällä hetkellä ole vakain mahdollinen, saa minut pelkäämään jokaista rasahdusta jonka kuulen, ja pari sydänkohtaustakin olen meinannut saada. Kävelimme pari päivää sitten kadulla kotia kohti Lynan kanssa. Puheensorinan rikkoi laukaukset. Tai siltä ääni ainakin kuulosti. Me molemmat säikähdimme kuollaksemme. Katsoimme taaksemme, ja selvisi, että auto ajoi vesipullon tai muun vastaavan päälle, ja siitä syntyvä ääni muistutti aseen laukauksia.

Seuraava potentiaalinen sydänkohtaus tapahtui eilen. Olimme koulussa, kun suihkukoneet lensivät järkyttävän läheltä maata ja ääni oli helvetillinen. Olin jo ihan varma, että nyt tätä koulua pommitetaan ja me kuolemme kaikki. Mutta ei, se olikin vain Kenian armeijan perussettiä. Sydämeni tykytti vielä varmaan puoli tuntia tämän jälkeen.

Meillä oli suunnitelmissa mennä koulun jälkeen käymään marketissa, mutta jouduimmekin menemään suoraa kotiin, sillä keskustassa oli mielenosoitus, joita jokainen itseään kunnioittava ihminen haluaa välttää. Porukka heittelee kiviä, hakkaa ihmisiä ja ryöstää paikkoja. Minulle kerrotiin, että kansa protestoi turvallisuuden puutetta ja siitä vastaavaa kaupungin työntekijää. Eli turvallisuuden puutetta protestoidaan rikkomalla turvallisuutta - miksi tämä ei mene minulle perille...?

Krista

Ps. Kolmen päivän mahakipu vaihtui norovirusta muistuttavaan ruokamyrkytykseen. Paikallinen perheeni oli aivan paniikissa, pelkäsi varmaan minun kuolevan tai jotain. He olivat kuulemma rukoilleetkin koko kirkon voimin puolestani. Pikaista paranemistani he pitivät vähintäänkin jonkinlaisena ihmeenä. En siinä viitsinyt sanoa, että on noita joskus koettu pahempia krapuloitakin (terkkuja vain äitille ja isille).