Näin minä vihellän matkallani

Kotimatkani kestää 30 tuntia ja pohjalla on neljän tunnin yöunet. Se on kuitenkin ihan ok, sillä olen äärettömän innoissani paluustani Suomeen. Niin innoissani, että aamukuudelta aloittaessamme bussimatkan kohti Nairobia tirautin vanhana itkupillinä parit karpalokyyneleet.  

Notkun lentokentällä kuudetta tuntia. Syy aikaiseen saapumiseeni tänne on se, että Lynan pitää ehtiä illaksi takaisin Meruun, enkä saa kulkea täällä bussilla yksin. Aika on kuitenkin mennyt yllättävän leppoisasti. Hauskaa on myös se, että ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa lentokentällä lounastaessani en irvistä kivuliaasti nähdessäni loppulaskun. Yksi syy ajan nopeaan kulumiseen on myös se, että on äärettömän virkistävää olla pitkästä aikaa ihan yksin.  

Viimeinen viikkoni Keniassa meni todella nopeasti. Sen mieleenpainuvin hetki varmastikin oli koulussa torstaina minulle pidetty jäähyväisjuhla. Lapset olivat opetelleet laululeikkiesityksiä, joissa he lauloivat muun muassa "Krista, toivotamme sinulle hyvää matkaa. Krista,  olet antanut meille niin paljon. Krista, tulemme kaipaamaan sinua". Esityksen nähtyään ei voinut sanoa muuta kuin että tunne on molemminpuolinen! 

Mamma oli leiponut juhliin kakun minulle. Paikallisiin tapoihin kuuluu, että päivänsankari leikkaa kakun palasiksi ja syöttää yhden jokaiselle juhlavieraalle muiden hurratessa. Tilaisuuden lopuksi annoin koululle jäähyväislahjaksi jalkapallon. Lasten ilmeistä päätellen se oli mieluinen. Myös pallon likaisuus yhden päivän jälkeen tukee tätä väitettä.

Suunnitelmissani oli lahjoittaa suurin osa mukana olleista tavaroistani täkäläisille. Omista räteistä (joista jotkut oli oikeasti kivoja...) luopuminen oli kuitenkin yllättävän vaikeaa, vaikka tiedän, että ne menevät niitä todellakin enemmän tarvitseville. Siispä pienen itsesättimisen jälkeen laitoin kamat kiltisti pussiin,  en laukkuuni. Valtavista ponnisteluista huolimatta laukku painoi silti parikymmentä kiloa. Herää kysymys,  mikä piru siellä painaa? Tuliaisetko? ;)

Tällä hetkellä olen todellakin liian väsynyt analysoidakseni matkaa kokonaisuutena. Uskon, että kaikkeen kokemaani täytyy ottaa etäisyyttä ennen kuin sen pystyy kunnolla hahmottamaan. Pari päivää möksän rauhassa tulee siis varmaankin tekemään erittäin hyvää.

Kaikkea Keniasta ei siis todellakaan ole vielä sanottu. Joten... stay tuned.

Väsyneenä, onnellisena ja ihan vähän itkuisena,
Krista